sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Maalaa silmät

Kun otsikkokuvaa keksiskelin niin hetkeksi myös sekosin.

Voin muuten sanoa, että vesiväri kuivattaa ihoa todella paljon.



On tullut muuten näitä postauksia tiuhaan tahtiin viime aikoina.(Ainakin mun tasolla tiuhaan.)
Ja se muuten johtuu siitä että mulla on tuolla reservissä aikas paljon kuvia, jotka odottelee julkaisijaansa.



Like this or be... square!

torstai 26. tammikuuta 2012

Old...ish

Olin "taiteellinen."

(Varoitus, tiedossa on kohinallisia kokeiluja.)






Itsekkin olen tässä jo kellastumaan päin. (Eh eh.) Viikon päästä... Kaksi täyttä kymppiä...
Oikeasti tuntuu etten oo täyttänyt vielä sitä ensimmäistäkään kymppiä.

Ja kamalaa miten voi tässä vaiheessa olla jo näin ikäkriisi...

Tässä vähä muzaa. Rakastuin tähän biisiin laulutunnilla ja nyt en enää muuta haluaiskaan laulaa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Rakkaudentunnustustukseni latoja kohtaan


Viime aikoina olen joutunut huomaamaan, että kaikki (kaikki!) näyttää meidän oman koneen näytöllä paljon tummemmalta kun muiden koneella.

Jos siis kuva näyttää valotuksensa puolesta hämärältä, se johtuu siitä, että säätelen kuvia tällä kökkö koneella.

Uutta odotellessa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Dreams & Diamonds



Tyytyväisyys on ihan jees.

Onpas harvinaisen tyttömäisiä kuvia minulta. Köh.

torstai 12. tammikuuta 2012

Kesäkämppä

Ilmastointivehje on ruma mutta minkäs teet




Viime kesänä oltiin miekkosen kanssa eräässä hotellissa.
Joka oli aikamoisen luksusta.(Ainaskin näin juntille ihmiselle!)

Kesäkuviin uppoutuminen poistaa talvimasennusta!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kun se vois jo loppua...


Kuulin aika isoja uutisia valokuvausduunailuihin liittyen.
Mutta haluanpas olla vielä sen verran salaperäinen että en mitään vielä paljasta.
Hähää!

Talvella on kylmä.
Kylmyys on typerää.
Jostain syystä sitä silti oli pakko lähteä tuonne hankeen pomppimaan.

Mutta minkäs teet, kun on hullu tämä nainen...




keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Taivastelua

Tiedostan horisontin vinouden mutta itse asiassa se oli hauskemman näköinen näin kun suorana.








Voisinpa tähän loppuun vielä sanoa, että TIETYISTÄ "VIRHEISTÄ" EN OTA OPIKSI! 8)

Ai niin, mahtavaa uutta vuotta myös!